perjantai 23. joulukuuta 2011

Paskaa Joulua, Irja Askola

http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/12/piispa_toivoo_joulusta_ahdistuvien_olevan_armollisia_itselleen_3125140.html

Vihapuhe on syrjäyttänyt heikkojen puolustamisen

Vihapuhe on lisääntynyt Askolan mielestä selkeästi kuluneen vuoden aikana. Eniten se kohdistuu hänen mielestään maahanmuuttajiin. Kirkko ei itsekään ole synnistä vapaa.

- Aina on ollut ihmisiä jotka pelkäävät erilaisuutta, mutta me olemme nyt hyvin lähellä sitä, että sallimme vihapuhetta sellaissa tilanteissa, missä sitä ei tulisi sallia. Tätä pitää miettiä myös kirkon sisällä, sillä kirkon, jos jonkun, tulisi olla jokaisen ihmisarvon puolella ja erityisesti heidän puolellaan, joihin lyödään leimoja tai jotka ovat syrjäytymässä.


Huomioita:

- Jos kirkko ei ole vihapuheista vapaa, niin kiinnittäisin huomiota Irja Askolan pää-äänenkannattajaan Kirkko&Moskeijan edesottamuksiin tiettyjä ryhmiä kohtaan. Ne eivät ole maahanmuuttajia.

- "Toiseuden kohtaaminen" on tässä taas saatu olkinukeksi. Entäpä jos maahanmuuttokriitikot käyttävät ihmisarvoa omana "olkinukkenaan". Entäpä jos kriitikot pitävät "toiseutena" esim. lisääntyvää rikollisuutta, vanhojen kristillisten arvojen polkemista ja antikristuksen tyyliin laajenevaa liittovaltiokehitystä, joka alistaakseen alkuperäiset kansallisuudet ajaa säkki päässä eri maiden "tiedostavalle eliitille" monikulttuurisuutta.

- Vihapuhetta ei tulisi sallia. No tuokkiinsa. Nuo jumalattomat kirkon johdossa itse tekevät uutta uskontoa. Heidän puuhansa tulisi sallia. "Vihan puhujat" tulisi hiljentää.

Piispatar on osa antikristuksen koneistoa. Tulemme näkemään koko ajan lisää sanktioita, joissa vapaa mielipiteiden ilmaisu ja vapaa luterilainen uskonnonvapaus yritetään kahlita mediatempuilla, lakimuutoksilla ja verotuskin otettaneen käyttöön.

Paska Joulun toivotus oli siunauksen siemen, jospa Seppo Simola ja hänen toivomansa naispiispa sen kautta tekisivät parannuksen, vaihtaisivat sössösuvainnan eli repressiivisen toleranssin oikeaan kristinuskoon alkaisivat rakastamaan lähimmäisiään kuin itseään. vaikka tämä olisi Päivi Räsänen tai jopa persu. Jos paska joulu tuottaisi tuollaisen parannuksen, niin paskaa joulua.

Poliittisesti korrekti joulun toivottaminen olisi sama kuin toivottaisi em. henkilöt helvettiin. Ilman täyskäännöstä, pelkään pahoin heidän sielunsa ikuisuusasioiden puolesta tietenkin omani lisäksi.

EDIT:
Ai niin ja herkkä joulukuva:

http://kalleerkkila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91645-kirkko-2015-ad

torstai 15. joulukuuta 2011

Abortin ihme





Alla hellyttävä ja sydämeen vetoava kertomus pienestä, horjuvasta uudesta elämästä.

http://www.iltasanomat.fi/videot/ulkomaat/minivauvan-syntyma-on-ihme/vid-1288435689988.html

Minivauvan syntymä on ihme

Tämä pikkutyttö syntyi 16 viikkoa etuajassa. Laskettu aika olisi ollut vasta nyt joulukuussa, mutta vauva syntyi jo elokuussa.

Syntyessä vauva painoi vain 270 grammaa. Maailmaan on syntynyt tiettävästi vain kaksi pienempää vauvaa, jotka ovat jääneet henkiin.

Kuvaaja: Nelonen - AP/sairaalan kuva/perhekuva


9:n kuukauden raskausaika on viikoissa noin 9*4= 36 viikkoa. Vauva syntyi 16 viikkoa etuajassa. 36 - 16 viikkoa = 20 viikkoa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Abortti

Suomessa abortilla tarkoitetaan lainsäädännössä raskauden keinotekoista päättämistä ennen 12. raskausviikkoa sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO:n) luvalla sikiön vaikean poikkeavuuden perusteella suoritettua raskaudenkeskeytystä ennen 20. raskausviikkoa.

Katsokaa videota ja ihmetelkää mikä abortti on, se on murha.

Pyydän vielä kerran vertaamaan kakkoskuvaa aborttikuviin








http://worldwarx.blogspot.com/2011/06/paihdeaidit-ja-abortti.html


lauantai 26. marraskuuta 2011

Suvaitsevaisuus etenee karkeloiden

Lisätäänpä tänne Wilkersonin Näky kirjaa in real world:
  • Päättäjien aivottomuus ja järjettömyys lisääntyy. Suomalaiset henkilömiinat ovat ilmeisesti syypäitä Afrikan lasten tai Lapin miinaongelmiin (=natsien miinoitus). Nyt heikennetään isänmaan puolustusta poistamalla henkilömiinat ja mahdolliset siviilivahingot lisääntynevät rypälepommeilla. Suvaitsevaista. Suomalaisia olivat niin suvaitsemattomia esim. talvisodassa.
  • Nyt Raamattua aletaan siivoamaan. Ennustin tätä "homofobististen" Raamatun jakeiden sensuurilla, mutta tukkapöllytön kasvatus ehti edelle. VT:n sananlaskuissa on mainittu, että ken vitsaa säästää, se lastansa vihaa. Nyt tämä käännös pitää väärentää, ettei pehmokasvattajat pillastu. Onhan "isätön" pehmokasvatus nähty jo "ylivertaiseksi" esim. armeijaikäisten nuorten osalta.
  • Olemme saaneet Koski Tl:än seurakntaa lesboparin, joka on virallistanut parisuhteensa. Toinen heistä kirkkoherratar. Ihan kuin Ruotsissa. Jätteskön!!!
  • Kansanlähetyksen torjuva suhtautuminen homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien työntekijöiden palkkaamiseen johtaa työsuojelutarkastukseen. Etelä-Suomen lääninhallituksen työsuojeluviranomaiset aikovat olla yhteydessä Kansanlähetykseen jouluun mennessä.
  • Naispapeista Haavistoa ilmoittaa äänestävänsä peräti seitsemäntoista prosenttia vastaajista, miespapeista alle seitsemän prosenttia. Haavistosta siis ihannepresidentti monelle Raamattua lukevalle papittarelle?
Itse olen tehnyt yhteistyötä naispappienkin kanssa, mutta tilastoissa näkyy se, että nuo suuret suvaitsevaisuudet tunkeutuvat eritoten naispoliitikkojen ja -pappien vyörytyksellä. Avuksi tarvitaan "miehiä" liehittelemään, ja erilaiset äänestyspäätökset ovat mahdollisia.

Ev. Lut. Kirkon mätä, osa2, Mikä meni vikaan?

Vantaan seurakuntayhtymä leikkasi tuet lähetystyöltä, perusteena "naispappeusvastaisuus". Vantaalla leikkuri leikkeli monipuolisesti jopa naispappeja omaavalta radiolähetysjärjestö Sanansaattajilta.

Edellisessä blogitekstissäni kerroin, että "homofobia" tulee toimimaan syynä tulevaisuudessa. Se tulevaisuus yllätti housut kintuissa. Se tuli jo, kirkon järjestystä rikkoen.

Mikä meni vikaan?

"Yleisesti on tiedossa, että ainakin radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ovat toiminnassaan kirkon nykyisellä linjalla. Virkakysymyksen osalta on erikseen selvitetty, että heillä on omassa palveluksessaan myös naispuolisia pastoreita.

Sari Roman-Lagerspetz perustelee Heikki Lepän blogissa tuen leikkaamista myös Sanansaattajilta saeuraavasti:

”Sansa hyväksyy naispappeuden. He kuitenkin ilmoittavat sitoutuvansa luomisjärjestykseen koskien miehen ja vaimon välistä suhdetta. Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Miehen ja vaimon välillä on samankaltainen suhde kuin Jeesuksen (paimenen) ja seurakunnan välillä. Homoseksuaalisuuden osalta he sitoutuvat siihen mitä Raamattu (Roomalaiskirje) asiasta sanoo.” (Viesti lähetetty 12:12:41)
"

Backup:
http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?bid=417&id=22736

Mikä meni vikaan?
10.11.2011 | Jukka Kivimäki
Vantaa seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti eilisessä kokouksessaan lopettaa asteittain mm. Evankelinen Lähetysyhdistys Kylväjän ja radiolähetysjärjestö Sanansaattajien tuen. Päätös syntyi muutoksena pohjaesitykselle, jossa tukea oltaisiin leikattu vain Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetykseltä, Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finlandilta. Esittelytekstissä näiden yhdistysten katsottiin monissa linjanvedoissa asettuneen yleisperiaatteena eri linjalle kirkon kanssa. Nämäkin yhdistykset olisivat saaneet tukea projekteihin sellaisiin projekteihin, joita ne toteuttavat kirkon yleisperiaatteiden mukaisesti. Vastaesityksen jonka mukaan myös Kylväjän ja Sanansaattajien tukea leikattiin teki Tikkurilan seurakunnan Tulkaa kaikki – ryhmän edustaja Sari Roman-Lagerspetz.

Yleisesti on tiedossa, että ainakin radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ovat toiminnassaan kirkon nykyisellä linjalla. Virkakysymyksen osalta on erikseen selvitetty, että heillä on omassa palveluksessaan myös naispuolisia pastoreita.

Sari Roman-Lagerspetz perustelee Heikki Lepän blogissa tuen leikkaamista myös Sanansaattajilta saeuraavasti:

”Sansa hyväksyy naispappeuden. He kuitenkin ilmoittavat sitoutuvansa luomisjärjestykseen koskien miehen ja vaimon välistä suhdetta. Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Miehen ja vaimon välillä on samankaltainen suhde kuin Jeesuksen (paimenen) ja seurakunnan välillä. Homoseksuaalisuuden osalta he sitoutuvat siihen mitä Raamattu (Roomalaiskirje) asiasta sanoo.” (Viesti lähetetty 12:12:41)

Avoin kysymys Sari Roman-Lagerspetzille ja Vantaan seurakuntayhtymälle: Mikä edellä olevassa on sellaista joka olisi vastoin sitä miten kirkon virallisen lähetysjärjestön juuri tuleekin opettaa. Onko siinä kenties jotakin joka poikkeaa kirkkomme katekismuksesta?


Heikki Lepän blogi:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=246&id=22722

Asiaan liittyvä Kotimaa24:n uutinen:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6604-vantaan-seurakunnat-luopuu-viiden-lahetysjarjeston-avustuksista

Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston esityslistat:
http://www.vantaanseurakunnat.fi/vsrky/hallinto/poytakirjat/ykn/esityslistat
Jaa tämä Twitterissä
Avainsanat:

Käyttäjä ei ole lisännyt avainsanoja