perjantai 13. huhtikuuta 2012

Helena Eronen - rikollinen

Turha edes linkittää. Lehdistö on päättänyt tehdä persuista hakkelusta ja on aivan sama mitä ei-persu päästelee tai sen rinnalla on aivan samantekevää, mitä persut päästelee.

Nyt on Erosen vuoro joutua tähtäimeen. Hän aiheuttanut hihamerkkigaten.

Kun luin Erosen hihamerkkitekstin, en olisi uskonut kuinka idioottimaisista asioista Suomessa voi nostaa äläkkää.

Erosen kirjoitus on selvästi normaalein aivoin varustetun kansalaisen luettuna satiiri tai ironia. Kirjoitus oli vastine äläkälle, kun maahanmuuttajista koostuu porukka, jonka mielestä poliisi ei saisi, tai ainakaan saisi niin usein tarkastaa asipapereita ei-vhm-suomalaisperunanenä näköisiltä kavereilta. Tuon logiikan mukaan olisi poliittisen korrektiuden ihanne, että maahanmuuttoluvat PITÄISI TARKISTAA MYÖS IHAN SUOMALAISEN OLOISILTA KAVEREILTA.

Kulttuurimarxilaismedian mielestä maassamme olisi sallittu vain tupla-kaksplus-epähyvä orwellilainen itsensä ilmaisu.

En haluaisi toistaa itseäni, mutta ..... SUOMI JA LÄNSIMAAT OVAT SAIRAITA MAITA 2012-LUVULLA.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Freddyn tekstille rangaistus

Freddy van Vortegheim on rikollinen. Hänestä seuraavat asiat loukkaavat hänen oikeudentajuansa:

Ensin tyttö raiskataan.
Sitten tyttö oikeuden päätöksellä tapetaan ruoskimalla.

- Ilmeisesti suomalainen oikeus Demla-lakimiehineen ja tuomareineen kannattavat tytön brutaalia käsittelyä ja toivovat samaa Suomeen?

Tietenkin Freddylle tuli sakot, koska hän ei ole kunnollinen kulttuurirelativisti ja suvaitse kunnon DEMLAlaisen tavoin sharialakeja.

http://hommaforum.org/index.php/topic,51832.0.html

2012 luvun Suomi on todella sairas maa...

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tukialukset huviristeilyllä?

Alla linkki, jossa kommentoin vain itse uutista. Merkkejä on jo ilmassa siitä, että saadaan taas mediasotaa. Cocacolaa ja sipsejä hamstraamaaan!

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2557

Ei yksi blogi vielä kesää tee, mutta voidaan puhua selkeästi sodan vaaran lisääntymisestä.

Tarvitaan tietenkin vielä vahvistuksia, mutta merkit ovat selvät. Myös unelias Pearl Harbor juotti yökerhoissa sotureille drinkkejä, mutta USA tiedustelu tiesi, että Japanin tukialukset olivat liikkeellä. Kaikista hölmöintä olisi esimerkiksi kansoittaa Pearl Harborin kaikki kapakat siinä hetkessä, kun tiedetään, että Japanilaiset ovat liikkeellä ja kaiken lisäksi kaikki tukialukset ovat kadonneet tiedustelupalvelulta.

Eihän kukaan kenraali tai amiraali voi noin typerä olla? No, kyllä voi. Nimittäin sunnuntaina 7. joulukuuta 1941.

Vaikka tukialukset olivat onnekkaasti poissa iskusta, oli puolustus unessa ja katastrofi oli valmis. Kuitenkin kyse oli vain "pienestä" taistelusta suuressa sodassa.

perjantai 17. helmikuuta 2012

ÄLÄ OSTA LEHTIÄ, ANTAKAA MAAHANMUUTTAJIEN OSTAA.

Poliittinen korrektius on löytänyt aina toinen toistaan ihanampia uusorwellilaisia sanoja ja oivalluksia.

Nykyaikana verbi puukottaa, tai päällekarkaus on puukotusta ja päällekarkausta vain, jos suomalaistaustainen sen tekee. Vielä on pöly laskeutumatta siitä, kun koulukiusaaja sai Moran kaupungin tuotetta nahkaansa Imatran kaupungin koulussa. Kyseessähän oli puukotus.

Kun ulkomailta saapuneet, tylsän kansamme valonnäyttäjät, auvoiset rikastuttajat, tunkevat rautapalan hengenvaarallisesti suomalaisrasistin nahasta sisälle, on tietenkin kysymyksessä "Raju yhteenotto".

P.s. Paskaa ensi joulua politiikan korrekti aivopieru, Hannes Markkula, Ilta Sanomat.



EDIT:
Tämä kuva selventää, mistä on kysymys: