sunnuntai 28. elokuuta 2011

Nyt Päivi pää kiinni!

Dear sisko Päivi, olen myötätunnolla seurannut, kun olet ollut ajojahdin kohteena "suvaitsevaisten" toimesta. Teologiset kantamme ovat hyvin samanlaisia. Minusta olit uuden hallituksen asiallisin ministeri tähän asti.

Mutta nyt lyö sinulla esiin oikea lahkolainen kieltolakimeininki. Tukka nutturalle ja syntiä syntiä karjumaan!

Asiallisimman ministerin titteli taisi olla hätäinen "tuomio". Mitä tulee kuningas alkomaholin osaan, niin Päivi liittyy kaikkein pahimpia tiukkapipojen jengiin. 0 - 0,5 promillen alkomahooli kuulemma "huonontaa ajamista jonkin verran". Toinen Päivin aivopieru on liittyminen tuohon Ruotsin tautiin. Keppanaa ei kaupoissa saisi olla, vaan sinne olisi saatava kusivettä Ruotsin malliin.

Olen Alkon lisäksi nähnyt esim. vehnäolutta silloin tällöin maitokaupossa. Päivi laittaisi topin tuolle. Minusta olisi pyhäinhäväistys läträtä esim Franziskaner Weissbierin sekaan kraanavettä. Tuollainen pakkoraittius tiukkapipoilu ei ole ratkaisu. Mitähän katolinen fransiskaanimunkki etiketissäkin tuosta olisi tuumannut.

Ajotouhuissa kuninkas alkomahooli "puuttuu rattiin" tehokkaammin, jos veressä on 1,2. Saksassa ennen nykyistä eurohyssytystä oli 0,8 promillen raja. Kaikenlaiset kukkikset lienevät liian typeriä päättäjiksi. Mitään rakentavaa ei pystytä tekemään ongelmille, kunhan kovennetaan määräyksiä joka puolelta.

Alan oikeasti uskomaan, että äänioikeus pois akkaväeltä, jos ei kerta kaikkiaan pystytä parempaan. Suurin osa tästä nykypäivän kusipäisyyksistä johtuu naisvallasta! Olen rehellisesti kuvitellut, että akkaväessä olisi enemmän järkeä. Mutta iän karttuessa ja jatkuvasti pettyessä olen joutunut niin usein pettymään, että skeptikoksi tässä pitää ryhtyä.

Lopuksi nutturaväelle ehtoollisen asetussanat + 1 pienenpieni jae (Matt.26:29) eteenpäin.
"Jeesus asettaa ehtoollisen
26 Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." 27 Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. 28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. 29 Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.26.html#o137

lauantai 27. elokuuta 2011

Kylläpä verot menevät hyvään asiaan!

Suomessa on joukko naistutkimuksen huippuosaajia, jotka tehneet Nobelin tasoista työtä. Nimittäin maamme-laulukin on sitten vihapuhetta!!!

Sen lisäksi ihana päätös saada vähintään 50% ministereitä naisia, on johtanut siihen, että vihdoinkin poliisikin on oikeissa hommissa, pahimpien rikollisten jahtaamisessa!

Eipä tähän muuta kuin toivotan hyvää päivää poliisille.
ja NEEKERI NEEKERI NEEKERI




tiistai 26. heinäkuuta 2011

leikkiä lapsille: etsi virhe IL 20.7.2011 klo 20:05





Yllä esimerkki syyttömiä suomalaista syntyperää olevien miesten demonisoimisesta. Mikä on nyt sitä muodikasta vihapuhetta? Valehtelu, vaiko tosiasioihin perustuvien tilastojen esitteleminen? Olisiko niin että "vihapuhetta" on poliittisen, suvaitsevan eliitin kritisoiminen vedoten asioihin, jotka ainakin kritiikin esittäjän mielestä on täyttä totta. Suvaitsevaisuutta lienee tosiasioiden vääristely ja syyn vierittäminen syyttömien niskaan.

Miksi Hommaforum.org on niin vihattu. Se lienee suuri syyllinen Jytkyyn omalta osaltaan ja entinen poliittinen, väistyvä valta hyökkää syrjäyttäjäänsä vastaan.

Tanssi kuolleiden norjalaisuhrien haudoilla tuottaa katkeraa satoaan, joku nettiä osaamaton dementikkomumo saattaa vielä uskoa tuotakin lantaa, jossa lukee "Iltalehti 20.7.2011 klo 20:05". Alla vielä kuva manipulaatiosta, jossa paikkansa pitävä uutisointi korvataan perunanenien syyllistämiseksi:



Lähde:
Hommaforum.org, "vihapuheita sikiävä pahuuden musta paikka".

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Myös Geert Wilders tuomitsee Norjan massamurhan




Geert Wilderssikin tuomitsee selväsanaisesti väkivallan Norjassa. Hänen mielestään murhaaja on sairas. Hänkin osoittaa kaiken sympatian uhrien omaisille ja Norjan kansalle.

Jos "suvaitsematon" olisi lukenut mitä tahansa muuta Halla-Aholta tai Wildersiltä tai vaikkapa Soinin Timpalta, olisi tiet eronneet, kerralla ja lopullisesti. Mutta kaiken lukemani perusteella ei kantamme poikkea mitenkään. Samoilla poluilla mennään.

Hauska havainto sekin, että suomalaista mediaa ei tämä kiinnostanut. Tuokin piti lukea Eesti Postimees lehdestä. Ilmestyyköhän uutinen Suomeenkin arkimaanantaina?

http://www.postimees.ee/507966/geert-wilders-norra-runnakute-korraldaja-on-haige/
Geert Wilders: Norra rünnakute korraldaja on haige
(38)

24.07.2011 11:12

Kommenteeri | Prindi

Hollandi vastuolulisim poliitik, parempopulistliku islamivaenuliku erakonna juht Geert Wilders mõistis hukka Norras toimunud rünnakud, nimetades selle toimepanijat haigeks.

«Kohutavad rünnakud Oslos, süütud [inimesed] on vägivaldse ja haige loomu ohvrid,» kirjutas Wilders oma mikroblogivõrgustiku Twitter kontol. «PVV (Hollandi Vabaduspartei – toim.) avaldab kaastunnet kõigi ohvrite peredele ja norra rahvale.»

Hollandi meedia andmetel on üleeile Oslos ja Utøya saarel toimunud rünnakutes kahtlustatav Anders Behring Breivik avaldanud sümpaatiat PVV poliitikale.

Norra meedia teatel on Breivik ise kuulunud paremäärmuslikuks peetavasse Norra Progressiparteisse (FrP), mis sarnaselt PVV-le nõuab vähemustelt suuremat keelelis-kultuurilist kohanemist.

«Inglise toorid nagu ka Norra parempoolsed parteid, on kaotanud oma usaldusväärsuse võrreldes tõeliste konservatiivsete erakondadega nagu FrP, Geert Wildersi PVV jt, mida võib nimetada tõeliselt konservatiivseks kogu oma kultuuris,» kirjutas Breivik möödunud aastal ühe konservatiivse Norra väljaande veebilehele.

Wilders, kes astus mullu rassismile ärgitamise tõttu kohtu ette ning kes on samastanud islamit vägivallaga ja moslemite püha raamatut Adolf Hitleri kurikuulsa teosega «Mein Kampf», on püüdnud end ja oma erakonda Breiviki vaadetest selgelt distantseerida. Uudisteportaalis Spitsinews kirjutas Wilders, et PVV põlastab Breiviki vaateid ja tehtut.